Hiljainen tieto

Laserin rakentamisesta ja gravitaatioaalloista

H. M. Collinsin artikkeli “Tacit konwledge and scientific networks” on tunnettu esimerkki hiljaisen tiedon merkityksestä tieteellisessä työssä. Collins sanoo olevansa ennen kaikkea kiinnostunut tiedon välittymisestä.

Artikkelissa käsitellään tietynlaisen laserin kehitystyötä eri tahoilla. Paljastuu, että julkaistujen lähteitten perusteella laserin rakentaminen oli vaikeaa. Ei kuitenkaan mahdotonta, olivathan alkuperäiset rakentajat pystyneet rakentamaan toimivan laserin jopa ilman mitään aikaisempia, juuri kyseistä laseria koskevia lähteitä.

Collins korostaa tiedon, voisiko sanoa, pragmaattisuutta. Hänen kirjoituksensa henki kaiken kaikkiaan sekä hänen huomautuksensa algebrasta ja symboleista assosioituvat Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan. Kuten tunnettua, sanoo Wittgenstein, että “sanan merkitys on sen käyttö”. Varmastikin Collins on Wittgensteininsa lukenut. (Algebraan liittyen Wittgensteinilta on suomennettu kirja Huomautuksia matematiikan perusteista, joka on hyvin vaikeaselkoinen.)

Perinteiset sosiologiset ja bibliometriset menetelmät ovat riittämättömiä tieteilijöitten välisen vuorovaikutuksen selvittämiseksi. Kuhnin paradigmojen mukaisia kuppikuntia on näillä menetelmillä niin ikään vaikea löytää. Tieteilijät itse eivät läheskään aina ole tietoisia ei-muodollisten kontaktien merkityksestä. Tärkeät tiedot ja ideat tulevat usein lähteistä, jotka eivät suinkaan ole niitä ilmeisimpiä.

Frenologiaa

Kallon muodon vaikutus luonteeseen: sosiaalinen teoria

Artikkeli ”Phrenological Knowledge and the Social Structure of Early Nineteenth-Century Edinburgh” kertoo nimensä mukaisesti frenologiaa koskevasta kiistakysymyksestä 1800-luvun alun Skotlannissa.

Artikkelin kirjoittaja,  Steven Shapin, kertoo pyrkivänsä esittämään kiistan osapuolten intellektuaalisten käsitysten yhteydet heidän sosiaaliseen asemaansa, intresseihinsä ja arvoihinsa. Eri osapuolten näkemysten yhteismitattomuus liittyi heidän vaikeuteensa kommunikoida keskenään eli siihen, ettei heillä ollut yhteistä kieltä.

Shapinin kirjoitustapa on jotensakin koukeroinen mutta hyvin asiapitoinen. Hänen argumentaationsa on johdonmukaista. Shapin lähtee liikkeelle yhteiskunnallisen tilanteen tarkastelusta. Jotkut (yläluokka) näkivät yhteiskunnan orgaanisena kokonaisuutena, toiset taas kiinnittivät huomiota eroihin. Keskiluokkaiset kauppiaat kokivat ”sosiaalisen solidaarisuuden” itse asiassa olleen heidän alistamisensa väline, joten heihin ihmisten välisten erojen korostaminen vetosi.

Tiedon kasvu ja identiteetti

Ben-Davidin tieteensosiologiasta

Joseph Ben-David tarkastelee artikkelissaan ”Social Factors in the Origin of a New Science” sitä, miten psykologiasta tuli tiede 1800-luvun Saksassa. Psykologia on esimerkkitapaus, mutta Ben-David väittää, että hänen ajatuksensa ovat sovellettavissa yleisemminkin, jopa ennustusvoimaiseksi teoriaksi asti.

Psykogiasta olivat kiinnostuneet sekä filosofit että fysiologit. Filosofian oppituoleja oli fysiologiaa enemmän tarjolla ja siten se tarjosi paremmat mahdollisuudet urakehitykselle.

Uuden tieteenalan syntyä vauhditti sellaisten henkilöiden ilmaantuminen, jotka tutkivat mentaalisia ilmiöitä kokeellisin menetelmin. Hermann von Helmholtz, maineikas fyysikko ja fysiologi, oli filosofisen spekulaation vastaisen liikkeen kärjessä. Kokeellisen psykologia isä Wilhelm Wundt oli ollut Helmholtzin assistentti, joten hän oli perillä siitä, miten luonnontieteellistä tutkimusta tuona aikana tehtiin.

Keskeistä Ben-Davidin tarkastelussa on identiteetin käsite. Säilyttääkseen tieteellisen statuksensa Wundt toi kokeelliset menetelmät loogis-filosofisen spekulaation sijalle ja joutui näin roolikonfliktiin. Hänen täytyi voimakkaasti tuoda julki tekevänsä jotakin, joka oli uutta.

Merton, psykiatria ja postpsykiatria

Mertonin sosiologia ja sen kritiikki

Mertonin alkuperäiset normit, jotka liittyvät tieteen eetokseen, ovat universalismi (univeralism), kommun(al)ismi (communism), pyyteettömyys (disinterestedness) ja järjestelmällinen epäily (organized scepticism). Artikkelissaan “Priorities in Scientific Discovery” (1957) Merton tarkastelee prioriteettikiistoja (saksaksi Prioritätsstreit) ja tieteen palkkiojärjestelmää.

Merton lisää alkuperäiseen listaansa omaperäisyyden (originality) ja nöyryyden (humility), jotka ovat toisinaan ristiriidassa keskenään. Nöyryys voi kylläkin olla kunnioitettavaa, mutta omaperäisyys, jonka avulla tieteelliset löydöt ja keksinnöt syntyvät, johtaa parhaassa tapauksessa kuolemattomaan maineeseen.

Prioriteetin arvostus ja niin muodoin myös prioriteettikiistat seuraavat tieteen normeista. Tieteilijän tehtävä on tiedon edistäminen, joten saatu tunnustus omaperäisyydestä kertoo tieteilijän onnistumisesta. Sillä on siten suuri merkitys tieteilijän itsearvostukselle. Tunnustuksen tavoittelu on tiedeistituution omaperäisyyden arvostuksen yksilöä, eli tieteilijää, koskeva puoli.

Mielestäni Merton osuu oikeaan kuvatessaan originaalisuuden vaatimuksen voimaa. Vaatimattomuus taas on hyve, jota läheskään kaikilla suurillakaan tiedemiehillä ei ole ollut.