Aloitan nyt Tiedekasvatuksen kurssin opintopäiväkirjan pitämisen.
Maailmankoulusta kävi kertomassa H. K. Maailmankoulussa kyseessä on kansainvälisyyskasvatus, millä tarkoitetaan globaaliin yhteisvastuuseen ja yhdenvertaisuuteen pyrkivää kasvatusnäkökulmaa. Jo näiden käsitteiden esittäminen konkreettisesti esikoulu- ja muunkin ikäisille on haastava tehtävä. Globaali yhteisvastuu esimerkiksi kattaa paitsi ihmiset, myös eläimet.
Kansainvälisyyskasvatuksessa käsiteltyjä aihepiirejä ovat ihmisoikeudet, rauhankasvatus, tasa-arvo, interkulttuurisuus, kehityskasvatus, mediakasvatus ja ympäristökasvatus. Maailmankoulun takana ovat Kasvattajat Rauhan Puolesta ry, erinäiset muut kansalaisjärjestöt, Oulun kaupungin opetustoimi ja Oulun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta.
Tehtävänämme olisi nyt pohtia sitä, miten tiedettä on popularisoitu; minkälaisen kuvan kohde antaa tieteestä ja ko. alasta; mikä toimi; mikä oli huonoa; mitä jäimme kaipaamaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa tehtävänanto pitänee ottaa ikään kuin soveltuvin osin.
H. K. kertoi esitelleensä Maailmankoulua useimmiten opettajille, mikä antoi hänen esitykselleen eräänlaista kaikupohjaa. Esitys oli hyvin valaiseva, aiheesta: “Maailmankoulu ja kansainvälisyyskasvatus pedagogisena haasteena”. Itsekin opettajankoulutuksen saaneena ja paljon opettajille puhuneena H.K. kiinnitti huomiota mm. ajankäyttöön, kulloiseenkin kohderyhmään, tehtävien toiminnallisuuteen ja vaiheistukseen sekä opetussuunnitelmaan (OPS).
Tulee mieleeni, että ennen maailmassa oli peruskoulun ala-asteella sellainen oppiaine kuin kansalaistaito. Maailmankoulun tekemä työ taitaa olla jonkinlaista nykyajan kansalaistaitoa. Globalisoituvan maailman haasteet kun edellyttävät hyvin monipuolisia valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä.
Hieno keksintö ovat oppilaitten maalaamat matkalaukut, joihin on kerätty oppimateriaalia teemoittain. Nämä nyt ainakin toimivat, visuaalisesti jos ei muuten. Sisälle emme kurkistaneet.
H.K. kertoi, että pulaa on päiväkoti- ja alakouluikäisten materiaalista sekä ammatillisten oppilaitosten ja erityiskoulujen materiaalista. Ongelmana “pienille” tehtäessä on pitäytyminen ymmärrettävään ja käsin kosketeltavaan, eli kuinka tiivistää niin suuria asioita tarpeeksi paljon.
Saimme myös ohjeita oppimateriaalia varten:
“Hyvä materiaali herättelee pohtimaan, tuntemaan ja toimimaan.”
“Hyvä materiaali tuo teeman lasten ja nuorten arkeen.”
Loput noin 750 merkkiä voisinkin koettaa pohtia sitä, että mitä tästä kaikesta oikein opimme.
No ensinnäkin, kansainvälisyyskasvatus, varsinkin näin laajasti ymmärrettynä, on iso asia. Kyllähän niitä kehitysmaan lapsia näytettiin televisiossa jo omassa lapsuudessanikin, mutta nyt on maailma tullut todella lähelle. Tämänlaatuista kasvatusta on koulussa aivan pakko olla. Suomalainen yhteiskunta on todellisen haasteen ja sisäisen muutoksen edessä. Meillä on totuttu monokulttuuriin, joka ei suinkaan ole niitä kaikista suvaitsevaisimpia, puhuttiinpa juhlapuheissa asiasta miten kauniisti tahansa.
Toiseksi, hyvä että joku on ylipäänsä hoksannut aloittaa koko tämän Maailmankoulun. Ja vaikka asutammekin länsimaisen sivilisaation reuna-alueita (tosin leveyspiiri huomioon ottaen yhtä tiheään, ja siten ympäristöä kuormittavasti, kuin Hollannissa), olisi hienoa kuulua länsimaisen sivistyksen piiriin ainakin siinä suhteessa, että yhteiskunnassa olisi ihan oikeasti sitä monikulttuurisuutta.
