Kirjoittaja: autius on lokakuu 28, 2008
Vaara ohi
Aika hurja tuo Orson Wellesin kuunnelma kyllä oli. Uutiskatsaukset ja muu vastaava olivat ainakin minuun korviini hyvin todellisen tuntuisia. Kuuntelin kuunnelman tänään toisen kerran. Heräsin nimittäin eilen iltayöllä kuuntelemaan mutta nuokuin suurimman osan ajasta.
Radio oli vuonna 1938 melko uusi viestin. Nykyään ei “Maailmojen sodan” kaltainen “väärennös” menisi läpi, sillä ihmiset ovat medialukutaitoisempia. Näin sanoivat asiantuntijat tiistain radio-ohjelmassa. Entäpä jos media sepittäisi uskottavamman tragedian tai uhkan kuin marsilaisten hyökkäys, kysyivät asiantuntijat. Se herättäisi paljastuessaan valtavaa suuttumusta.
Sekä tiistain asiantuntijat että Peter von Bagh liittivät Wellesin kuunnelman ajan tilanteeseen. Kuten nyt tiedämme, oltiin tuolloin toisen maailmansodan kynnyksellä. Natsi-Saksa oli jo todellinen uhka.
Kirjoitettu paikassa Työpajat | Jätä kommentti »
Kirjoittaja: autius on lokakuu 27, 2008
Orson Wellesin klassikkokuunnelma klo 23
Verkkoviestinnän työpajan kotitehtävänä olen tutustunut YLE Radio 1:n nettisivustoon. Etusivulla, vasemmassa reunapalkissa on VINKKI:
“Marsilaiset tulevat! Maanantaina 27.10. klo 23.00 ja tiistaina 28.10.”
Klikkaamalla linkkiä pääsee Ääniversumi-nimisen ohjelman sivuille (http://www.yleradio1.fi/musiikki/aaniversumi/id17818.shtml). Kyse on tietenkin Orson Wellesin ohjaamasta, H. G. Wellsin romaaniin perustuvasta kuunnelmasta ”Maailmojen sota”, jonka ensiesityksestä on kulunut 70 vuotta.
Ko. sivulla on linkki keskusteluohjelmaan tiistaina 28.10.2008 (http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/id17835.shtml): ”Marsilaiset tulevat! – Orson Wellesin Maailmojen sodasta tähän päivään”. Keskustelijoina ovat mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen ja dosentti Matti Myllykoski, toimittajana J. P. Pulkkinen.
Ja: YLE Teema esittää maanantaina elokuvan ”Yö jolloin Amerikka kauhistui”, joka kertoo Wellesin kuunnelman synnyttämästä pakokauhusta ihmisten erehdyttyä pitämään kuunnelmaa totisena totena (http://yle.fi/teema/elokuvat/kino_into/id16962.html).
Ja vielä: kaiken kruunaa Teeman em. sivulla viittaus Elävään arkistoon (http://www.yle.fi/elavaarkisto), jossa on Peter von Baghin ohjelma ”Marsilaiset hyökkäävät!” (löytyy esim. hakusanalla ”maailmojen sota”).
Kirjoitettu paikassa Työpajat | Jätä kommentti »
Kirjoittaja: autius on lokakuu 24, 2008
Hands on!
Tiedekeskus Tietomaassa kävi melkoinen vipinä: koululaiset olivat tulleet syyslomalla painovoimanäyttelyymme. Osa kohteista tosin puuttui vielä, mutta jo nyt voi sanoa että näyttely on “suksee”, menestys. Vaikka joillakin kohteilla onkin vain etäisesti tekemistä painovoiman kanssa, ei se menoa haittaa. Kaikkea kun saa kosketella ja räplätä.
Tapasin myös graafikon. Hän oli luonnostellut Newtonin näköistä ukkelia. Ei se ihan “ötökältä” kuitenkaan näyttänyt, vaikka jossain välissä mietimme sellaistakin vaihtoehtoa suunnitellessamme oppimateriaalia yhdessä. Graafikko oli kiireinen mutta lupasi lähettää valmiin matskun sitten, kun se valmistuu.
Kaiken kaikkiaan sen perusteella mitä näin esittelytekstejä, valmiita kohteita ja “lakanan”, joka esitteli näyttelyn sisällön suomeksi ja muilla kotimaisilla, on näyttely erittäin onnistunut kokonaisuus. Ennen kaikkea sen näki siitä riemusta, millä nuoret ja vanhat vieraat näyttelyä kiersivät.
Kirjoitettu paikassa Tiedekasvatus, Työpajat | Jätä kommentti »
Kirjoittaja: autius on lokakuu 18, 2008
Visualisoinnin työpaja vaihtui Verkkoviestinnän vastaavaksi. Tarkoitus on tehdä ainejärjestöllemme nettisivut, joilla olisi muun ohessa se funktio, että ne toimisivat näyteikkunanamme ja houkuttelisivat ns. ostajia. Kotitehtävänä työpajassa on tutustua johonkin sivustoon ja kertoa siitä toisille. Valitsin Yle radio 1:n sivut, painopisteenä vuorovaikutteinen sisältö kuten blogit.
Graafikon kanssa oli tarkoitus palaveerata painovoimanäyttelyn oppimateriaalin tiimoilta, hän ei ole vielä vastannut viestiini. Kurssin tarkoitushan oli myös valmentaa yhteistyöhön.
Kirjoitettu paikassa Työpajat | Jätä kommentti »
Kirjoittaja: autius on syyskuu 30, 2008
Visualisoinnin työpajasta sanotaan opinto-oppaassa seuraavaa:
Opintojakso perehdyttää opiskelijat siihen, mikä on visuaalisen puolen merkitys journalismissa ja miten visuaalisia keinoja voidaan käyttää tieteen popularisoinnissa. Samalla tutustutaan pääpiirteissään lehtikuvaajan ja graafikon työhön sekä saadaan valmiuksia toimia yhteisissä työprojekteissa.
Itse asiassa osallistumme Tiedekeskus Tietomaan painovoima-aiheisen näyttelyn toteutukseen. Työskentelemme ryhmissä, meidän kahden hengen ryhmämme tekee oppimateriaalia. — Täydennä!
- Painovoima riippuu taivaankappaleen ______.
- Lisäksi painovoima riippuu siitä, kuinka kaukana ollaan taivaankappaleen ________.
- Maan, Kuun tai planeettojen massan aiheuttama vetovoima ______ etäisyyden kasvaessa.
- Maassa 120 kiloa painava astronautti painaa ______ vain 20 kiloa. Paljonko painaisit Kuussa?
Tietenkään tällä ei sinänsä ole kovin paljon tekemistä tieteen visualisoinnin kanssa, paitsi että graafikko toteuttaa materiaalin kuvailmeen osviittojemme mukaisesti. Olipa kuitenkin hauska palata aihepiiriin, joka sivuaa tiedekasvatusta, vaikka materiaalin tuottaminen olikin työn ja tuskan takana!
Kirjoitettu paikassa Tiedekasvatus, Työpajat | Jätä kommentti »