Hiljainen tieto

Laserin rakentamisesta ja gravitaatioaalloista

H. M. Collinsin artikkeli “Tacit konwledge and scientific networks” on tunnettu esimerkki hiljaisen tiedon merkityksestä tieteellisessä työssä. Collins sanoo olevansa ennen kaikkea kiinnostunut tiedon välittymisestä.

Artikkelissa käsitellään tietynlaisen laserin kehitystyötä eri tahoilla. Paljastuu, että julkaistujen lähteitten perusteella laserin rakentaminen oli vaikeaa. Ei kuitenkaan mahdotonta, olivathan alkuperäiset rakentajat pystyneet rakentamaan toimivan laserin jopa ilman mitään aikaisempia, juuri kyseistä laseria koskevia lähteitä.

Collins korostaa tiedon, voisiko sanoa, pragmaattisuutta. Hänen kirjoituksensa henki kaiken kaikkiaan sekä hänen huomautuksensa algebrasta ja symboleista assosioituvat Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan. Kuten tunnettua, sanoo Wittgenstein, että “sanan merkitys on sen käyttö”. Varmastikin Collins on Wittgensteininsa lukenut. (Algebraan liittyen Wittgensteinilta on suomennettu kirja Huomautuksia matematiikan perusteista, joka on hyvin vaikeaselkoinen.)

Perinteiset sosiologiset ja bibliometriset menetelmät ovat riittämättömiä tieteilijöitten välisen vuorovaikutuksen selvittämiseksi. Kuhnin paradigmojen mukaisia kuppikuntia on näillä menetelmillä niin ikään vaikea löytää. Tieteilijät itse eivät läheskään aina ole tietoisia ei-muodollisten kontaktien merkityksestä. Tärkeät tiedot ja ideat tulevat usein lähteistä, jotka eivät suinkaan ole niitä ilmeisimpiä.

Tiedon kasvu ja identiteetti

Ben-Davidin tieteensosiologiasta

Joseph Ben-David tarkastelee artikkelissaan ”Social Factors in the Origin of a New Science” sitä, miten psykologiasta tuli tiede 1800-luvun Saksassa. Psykologia on esimerkkitapaus, mutta Ben-David väittää, että hänen ajatuksensa ovat sovellettavissa yleisemminkin, jopa ennustusvoimaiseksi teoriaksi asti.

Psykogiasta olivat kiinnostuneet sekä filosofit että fysiologit. Filosofian oppituoleja oli fysiologiaa enemmän tarjolla ja siten se tarjosi paremmat mahdollisuudet urakehitykselle.

Uuden tieteenalan syntyä vauhditti sellaisten henkilöiden ilmaantuminen, jotka tutkivat mentaalisia ilmiöitä kokeellisin menetelmin. Hermann von Helmholtz, maineikas fyysikko ja fysiologi, oli filosofisen spekulaation vastaisen liikkeen kärjessä. Kokeellisen psykologia isä Wilhelm Wundt oli ollut Helmholtzin assistentti, joten hän oli perillä siitä, miten luonnontieteellistä tutkimusta tuona aikana tehtiin.

Keskeistä Ben-Davidin tarkastelussa on identiteetin käsite. Säilyttääkseen tieteellisen statuksensa Wundt toi kokeelliset menetelmät loogis-filosofisen spekulaation sijalle ja joutui näin roolikonfliktiin. Hänen täytyi voimakkaasti tuoda julki tekevänsä jotakin, joka oli uutta.

Merton, psykiatria ja postpsykiatria

Mertonin sosiologia ja sen kritiikki

Mertonin alkuperäiset normit, jotka liittyvät tieteen eetokseen, ovat universalismi (univeralism), kommun(al)ismi (communism), pyyteettömyys (disinterestedness) ja järjestelmällinen epäily (organized scepticism). Artikkelissaan “Priorities in Scientific Discovery” (1957) Merton tarkastelee prioriteettikiistoja (saksaksi Prioritätsstreit) ja tieteen palkkiojärjestelmää.

Merton lisää alkuperäiseen listaansa omaperäisyyden (originality) ja nöyryyden (humility), jotka ovat toisinaan ristiriidassa keskenään. Nöyryys voi kylläkin olla kunnioitettavaa, mutta omaperäisyys, jonka avulla tieteelliset löydöt ja keksinnöt syntyvät, johtaa parhaassa tapauksessa kuolemattomaan maineeseen.

Prioriteetin arvostus ja niin muodoin myös prioriteettikiistat seuraavat tieteen normeista. Tieteilijän tehtävä on tiedon edistäminen, joten saatu tunnustus omaperäisyydestä kertoo tieteilijän onnistumisesta. Sillä on siten suuri merkitys tieteilijän itsearvostukselle. Tunnustuksen tavoittelu on tiedeistituution omaperäisyyden arvostuksen yksilöä, eli tieteilijää, koskeva puoli.

Mielestäni Merton osuu oikeaan kuvatessaan originaalisuuden vaatimuksen voimaa. Vaatimattomuus taas on hyve, jota läheskään kaikilla suurillakaan tiedemiehillä ei ole ollut.

ZEF

Olin mielenterveysyhdistyksellämme ZEF-koulutuksessa. Se on ohjelmisto, jolla voi tehdä kyselyjä. Sopii minulle. Vastaukset voidaan antaa esimerkiksi nelikentään, jossa toinen akseli on jonkin asian toimivuus ja toinen sen tärkeys vastaajalle.

Ohjelmiston lähestymistapa houkuttelee ratkaisemaan juuri niitä ongelmia, jotka mielletään tärkeiksi, ja toisaalta jättämään sivuun sellaiset asiat, jotka ovat yhdentekeviä. Tekisi siis mieli sanoa että käyttöä ohjaa dynamiikka, joka kohdentaa huomioon ongelmakohtiin ja siihen, miten niistä selvitään eteenpäin.

Ohjelmistoa voi käyttää paitsi tutkimuksissa, myös tilanteen kartoitukseen esimerkiksi strategiatyötä tehtäessä. Strategiaa laadittaessa tulisi keskittyä olennaiseen.

Aihepiiri vei ajatukseni viime talven Tiedottamisen työpajaan, jossa laadittiin viestintästrategioita (ks. Tiedottamisen työpaja). Katsoimme joitakin esimerkkistrategioita ja saimme A4-lapulla ohjeen stratregian laadintaan (perustiedot, johdanto, missio – visio – nykytila, näkökulmia – menestystekijöitä, tavoitteet – toimenpiteet – mittarit, arviointi…). — Siis keskittyä olennaiseen.

Alla yhteisöviestintää käsittelevä kirja, joka viime talven kurssilla mainittiin. Lainasin kirjastosta, en ole vielä katsellut.

–
Juholin, Elisa (2004). communicare!: viestintä strategiasta käytäntöön. 3.p. Helsinki: Inforviestintä.

Viestinnän tutkimuksen tentti

Olin kirjatentissä, aiheena Viestinnän tutkimus -opintojakso ja luettavana melkoinen tiiliskivi. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja selkeästi jäsennelty. Tentissä kysyttiin viestinnän malleista, joita ovat siirtomalli, rituaalimalli, publicity model (“julkisuusmalli”) ja reseptiomalli.

Toinen kysymys oli objektiivisuudesta, joka koostuu ainakin seuraavista englanninkielisistä termeistä: factuality, accuracy, detachment, impartiality, equality, — , completeness. Lista ei ole täydellinen, mutta tentissäkin muistin seitsemän kohtaa.

Kustantajalla on kirjalle omat sivut, jossa on mm. classroom companion (opiskelua helpottavia kysymyksiä).

–
McQuail, Denis (2005). McQuail’s mass communication theory. 5th ed. London: Sage.