Tässä tiivistelmä Helsingin ekskursiosta:
Pitäisi väsätä raportti. Tulimme lauantaina. Kirjoitan tätä tiistaina ja mieli on muistoja tulvillaan, sekä vanhoja että aivan uusia. Kuusi vuotta opiskelin Helsingin yliopistossa. Matematiikan laitos sijaitsi tuolloin aivan keskustassa, Porthanian vieressä olevassa liikerakennuksessa… en voi palata sinne, sillä nykyään laitos on Kumpulan kampuksella. Tuttuihin paikkoihin liittyy kohdallani kosolti nostalgiaa sekä kieltämättä myös jonkinlaista kaipuuta.Toisaalta tuntuu vaikealta käsittää, että niin kauan olin osa tuota ihmisvilinää. — Saavuimme Helsinkiin yöjunalla, jolla suurin osa meistä matkusti. Asematunnelissa olevassa kahvilassa nautin croissant’n kahvin kanssa. Bussi Yleisradioon, joka oli ensimmäinen kohteemme, lähti varttia vaille kahdeksan. Lue lisää…

