”Urban Hjärne ja totuuden Jumala”
Kirjoittaja: autius on tammikuu 9, 2008
Mirkka Lappalaisen artikkeli “Urban Hjärne ja totuuden Jumala” tarkastelee 1600-luvulla eläneen tieteilijän, runoilijan ja lääkärin Urban Hjärnen elämää.
Hjärne tutustui nuoruudessaan tuolloin kumoukselliseen kartesiolaisuuteen, jonka kannattajia Hjärne opettajat Upsalassa olivat. “Maankiertäjä” Paracelsus, joka toisin kuin kartesiolaiset käsitti ruumiin ja sielun kietoutuvan yhteen, sai Hjärnestä vannoutuneen kannattajan. Hjärne lähestyi luontoa kokeellisin menetelmin, haluten silti “kuvata maailman jumalallista todellisuutta”.
Matkoiltaan Euroopasta Urban Hjärne toi mukanaan tinkimättömän ehdottomuuden perimmäisen totuuden etsinnässä. Hän ei uskonut noitiin. Tästä tarina alkaa: Hjärne Tukholman noituustapauksia tutkivan komission jäsenenä.
Artikkkeli valottaa hyvin 1600-luvun ilmapiiriä. Periferisessä Ruotsissa on vallalla noitahysteria. Laajasti sivistynyt, oppinut ja maailmaa nähnyt Hjärne “julisti, että noitiin uskominen kertoi ihmisten vähäisestä luottamuksesta Jumalan suuruuteen ja hyvyyteen.” Vastakkainasettelusta syntyy artikkelia kantava jännite. Erityisen ilahduttavia ovat viittaukset tuon ajan luonnontieteeseen, sillä ne tuovat uuden tieteen osaksi aikaansa.
Artikkelista käy ilmi, että Hjärnen tekemä selonteko lopetti Ruotsin suuret noitaoikeudenkäynnit. Tämäkin kertoo mielestäni osaltaan siitä, että elettiin murroksen aikaa. Tuskin pelkät juridiset, teologiset ja lääketieteelliset argumentit olisivat riittäneet, olivatpa ne sitten kuinka painavia tahansa.
Mirkka Lappalainen kertoo Urban Hjärnen tarinan kautta kuin ohimennen 1600-luvun Ruotsista ja Euroopasta, kristinuskosta, uudesta tieteestä ja uudenlaisesta ihmisistä. Asiasisältöä artikkelissa on todella runsaasti muttei kuitenkaan liikaa, sillä Hjärnen henkilö tekee historian eläväksi.
Tiedemiesten tiedonjanoa kuvatessaan Lappalainen on suorastaan runollisen harras:
“Ja kaikkein selittämättömin oli ihminen, jossa henki ja kuolevainen liha yhdistyivät vereksi, luiksi, hermosäikeiksi, mystisiksi siäelimiksi ja vaaleaksi aivomassaksi. He eivät löytäneet vastausta, mutta he käänsivät luonnon ja ihmisen tutkimuksen uuteen suuntaan, matkalle joka ei koskaan pääty.”
–
Lappalainen, Mirkka (2006). Maailman painavin raha: Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta. Vantaa: WS Bookwell Oy. 172-189.
