Talvi

Olisi hyvä alkaa väsäämään sitä tiedotetta. Teen sen ystävälleni, joka on kirjoittanut näytelmän. Gradu ahdistaa, samoin aiemmin mainitsemani viestintästrategian laatimistyö.

Tiedottamisen työpajan lisäksi pohdimme jälleen omia ja toisten juttuja Journalismin työpajassa. Olen miettinyt, että syntyisikö juttu New Scientist -lehden raportoimasta Harvardin matemaatikkojen tuloksesta, jonka mukaan kannattaa jäädä pysäkille odottamaan bussia kävelemisen sijasta.

Lunta tulikin sitten toissapäivänä oikein kunnolla. Saatiin vihdoin talvi.

Ed. teht. lisäys

Lisäksi Tiedottamisen työpajassa vierailee ihmisiä erilaisista organisaatioista kertomassa tiedottajan työstä. Tähän liittyen tulee pohtia heidän

• esiintymistään ja tapaansa esittää tieto
• toimenkuvaansa
• & sen laajuutta ja haastavuutta
• sekä heidän antamaansa kuvaa organisaatiostaan ja omasta roolistaan siinä.

Lopuksi voi tehdä yhteenvetoa ja miettiä, että mitä se tiedottaja oikein tekee.

Tiedottamisen työpaja

Tiedottamisen työpajassa pitää laatia

• tiedote, aihe vapaa
• sekä “oma muu työ”.

Mielessäni on eräs organisaatio, jonka missiota olen pohtinut. Ehkäpä voisin tehdä tehtäväni em. organisaation puitteissa. — Tiedottamisen työpajassa ilmaistiin minulle tuttu (‘oma‘) ajatus: “Mission pitäisi olla selvillä organisaatiossa kuin organisaatiossa”.

Tässä luonnostelemani kaavio:

Organisaatio|(Missio<=>viestintä)|nykytila|Visio.

Olen oikeastaan luonnostellut sen vihkooni. Organisaation alla on sen missio, joka vaikuttaa viestintään ja johon viestintä myös vaikuttaa — vai vaikuttaako? Missio ja viestintä ovat kaaviossani rinnakkain. Molemmista on nuolet niiden alle nykytilaan ja Visioon.

Nykytila –> menestystekijät (tarkastelu eri näkökulmista)–> visio/toiminta-ajatus.

(lisäys 8.2.2008 )

”Urban Hjärne ja totuuden Jumala”

Mirkka Lappalaisen artikkeli “Urban Hjärne ja totuuden Jumala” tarkastelee 1600-luvulla eläneen tieteilijän, runoilijan ja lääkärin Urban Hjärnen elämää.

Hjärne tutustui nuoruudessaan tuolloin kumoukselliseen kartesiolaisuuteen, jonka kannattajia Hjärne opettajat Upsalassa olivat. “Maankiertäjä” Paracelsus, joka toisin kuin kartesiolaiset käsitti ruumiin ja sielun kietoutuvan yhteen, sai Hjärnestä vannoutuneen kannattajan. Hjärne lähestyi luontoa kokeellisin menetelmin, haluten silti “kuvata maailman jumalallista todellisuutta”.

Matkoiltaan Euroopasta Urban Hjärne toi mukanaan tinkimättömän ehdottomuuden perimmäisen totuuden etsinnässä. Hän ei uskonut noitiin. Tästä tarina alkaa: Hjärne Tukholman noituustapauksia tutkivan komission jäsenenä.

Artikkkeli valottaa hyvin 1600-luvun ilmapiiriä. Periferisessä Ruotsissa on vallalla noitahysteria. Laajasti sivistynyt, oppinut ja maailmaa nähnyt Hjärne “julisti, että noitiin uskominen kertoi ihmisten vähäisestä luottamuksesta Jumalan suuruuteen ja hyvyyteen.” Vastakkainasettelusta syntyy artikkelia kantava jännite. Erityisen ilahduttavia ovat viittaukset tuon ajan luonnontieteeseen, sillä ne tuovat uuden tieteen osaksi aikaansa.

Artikkelista käy ilmi, että Hjärnen tekemä selonteko lopetti Ruotsin suuret noitaoikeudenkäynnit. Tämäkin kertoo mielestäni osaltaan siitä, että elettiin murroksen aikaa. Tuskin pelkät juridiset, teologiset ja lääketieteelliset argumentit olisivat riittäneet, olivatpa ne sitten kuinka painavia tahansa.

Mirkka Lappalainen kertoo Urban Hjärnen tarinan kautta kuin ohimennen 1600-luvun Ruotsista ja Euroopasta, kristinuskosta, uudesta tieteestä ja uudenlaisesta ihmisistä. Asiasisältöä artikkelissa on todella runsaasti muttei kuitenkaan liikaa, sillä Hjärnen henkilö tekee historian eläväksi.

Tiedemiesten tiedonjanoa kuvatessaan Lappalainen on suorastaan runollisen harras:

“Ja kaikkein selittämättömin oli ihminen, jossa henki ja kuolevainen liha yhdistyivät vereksi, luiksi, hermosäikeiksi, mystisiksi siäelimiksi ja vaaleaksi aivomassaksi. He eivät löytäneet vastausta, mutta he käänsivät luonnon ja ihmisen tutkimuksen uuteen suuntaan, matkalle joka ei koskaan pääty.”

–
Lappalainen, Mirkka (2006). Maailman painavin raha: Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta. Vantaa: WS Bookwell Oy. 172-189.

Reflektio

Palatakseni vielä Mitä on tiedeviestintä -opintojaksoon, jota olen käsitellyt aiemmin ja joka herätti minussa vastarintaa: em. katkelma liittyy vain pieneen siivuun kaikesta siitä, mitä luennoilla käsiteltiin.

Itselleni tuo siivu oli merkityksellinen siksi, että olin sattumalta jo tutustunut mainitsemaani McGrathin kirjaan Dawkinsin jumala (ja käsitellyt sitä täällä blogissani). Jostain syystä luennoitsija palasi Dawkinsiin aina silloin tällöin. Mahtaisikohan se johtua siitä että Richard Dawkins on paitsi tieteen kansantajuistamisen professori (ilmeisesti) Oxfordin yliopistossa, myös erittäin tunnettu älykkö? Dawkins on mm. ottanut voimakkaasti kantaa keskustelussa kreationismin vaikutusvallan kasvusta.

Minulle tällaiset vastarintakokemukset ovat olleet merkityksellisiä ja mieleenpainuvia, joskaan eivät aina miellyttäviä kokemuksia. Lukiossa uskonnonopettajani opetusmenetelmät ja persoonallisuus herättivät tällaisia tunteita. Arvelen olleeni kovin epäkypsä oppilas, sillä ko. opettajan saavuttamat tulokset esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa olivat erinomaisia.

Toisaalta biologianopettajani, joka suorastaan pyyteli anteeksi sitä, että evoluutioteoriaa opetetaan koulussa, sai minut menemään kirjastoon etsimään kirjallisuutta aiheesta. Muistaakseni en löytänyt juuri mitään, paitsi Francis Crickin (DNA:n löytäjä & Watson & Franklin) kirjan, jossa hän spekuloi sillä, olisiko elämä tullut maapallolle meteoriitin mukana….

Minusta tuntui siltä, että luennoitsija otti kantaa kiistakysymykseen ateismista, joskaan ei suoraan. Minua ärsyttää sekä sellainen yksisilmäinen ajattelu, jossa kaikki uskontoon liittyvä niputetaan yhteen esimerkiksi kreationismin kanssa, että epätieteellinen ajattelu, jota biologianopettajani mielestäni aikoinaan edusti.

Arvelen kuitenkin kypsyneeni siinä suhteessa, että vaikka luennoitsija (osin myös hänen tyylinsä) herättivät, voisiko sanoa, kielteisiä tunteita, kykenin hyväksymään hänenkin näkökantansa (ja persoonansa) ainakin jossakin määrin järjellisenä.

Luennolla käsitelty aihepiiri oli siinä määrin kiintoisaa, että lainasin kirjastosta luennoitsijan kirjan

Karvonen, Erkki (2005). Elämää mielikuvayhteiskunnassa: imago ja maine menestystekijöinä myöhäismodernissa maailmassa. Tampere: Gaudeamus.

Olen vasta selaillut ja vähän lueskellut kirjaa, joten ei siitä sen enempää.