Tieteen viestinnästä

Science-lehdessä (Vol. 316. no. 5821, p. 56) ilmestyi viime keväänä Matthew C. Nisbetin ja Chris Mooneyn artikkeli “Framing Science”. Se käsittelee sitä, miten tieteilijät (I. Niiniluodon termi) ja lukeva yleisö eivät aina kohtaa.

Tieteilijöiden tulisi aktiivisesti muotoilla sanottavansa siten, että tieto olisi relevanttia myös lukijoille. Monet tiedemiehet kuvittelevat yhä, että jos tekniset yksityiskohdat olisivat lukijoitten hallussa, olisivat lukijoitten ja heidän näkemyksensä yhteneviä. Lukijat eivät kuitenkaan välttämättä halua punnita asioita yhtä juurta jaksaen, ja usein lukijoitten vastaanottavuuteen vaikuttavat esimerkiksi maailmankatsomukselliset ja poliittiset ennakkokäsitykset.

Frames organize central ideas, defining a controversy to resonate with core values and assumptions. Frames pare down complex issues by giving some aspects greater emphasis. They allow citizens to rapidly identify why an issue matters, who might be responsible, and what should be done.

Kirjoittajat ottavat esimerkiksi evoluutioteorian, joka on tutkijayhteisössä ollut yleisesti hyväksytty vuosikymmeniä. Kun keskustelu “älykkäästä suunnittelusta” (intelligent design) sitten alkoi, ottivat anti-evolutionistit käyttöön “tieteellinen epävarmuus” (scientific uncertainty) ja “opeta kiistanalaisuus” (teach-the-controversy) -viitekehykset (frames). Näihin tiedemiehet antoivat tieteellisiä (science-intensive) vastauksia. Vastaukset hukkuivat hälinään.

“Instead, frames of “public accountability” that focus on the misuse of tax dollars, “economic development” that highlight the negative repercussions for communities embroiled in evolution battles, and “social progress” that define evolution as a building block for medical advances, are likely to engage broader support.”

–
Tässä linkki, josta artikkeli löytyy.